tiistai 31. joulukuuta 2013

Joululahjat osa.2

Vielä kummipojan joululahja näytille. Jumpsuittia toivottiin ja semmonen tehtiin. Muuta toivetta ei esitetty kuin, että tummenvärinen kuin edellinen (harmaa).
Yrittäkääpä kuvata 98cm jumpsuit kivasti, ei ole helppoa. Hirmusen vaikea oli valita mitä väriä sinisen colitsin kanssa, päädyin tumman vihreään.
Lisukkeeksi 92cm paita niin saatiin tämäkin kangas pois hyllystä ja loppusuiro tilkkukoppaan.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joululahjat osa.1

Puutarhapiilosta 2kpl 128cm t-paitaa kaverin tytöille. Mukaan ikean kangastussit.
Pitkähihainen 128cm paita ja ikean kangastussit miehen tyttärelle.
Kaverin tytölle 92cm body. Kangas triteksiltä.
140cm aluspaita kaverin pojalle (hirmu vaikea keksiä mitään noin isolle pojalle) en edes tiedä käyttääkö aluspaitoja...
Ja aluspaidan kaveriksi pitkät kalsarit. Elämäni ensimmäinen sepalusaukko \o/
On niissä pitkät lahkeet, ei vaan mahtunut kuvaan.
Lapsen pph:lle puudeliheijastin. Heijastinkalvoa on molemminpuolin.
Jatkuu...

maanantai 23. joulukuuta 2013

Se oli paita ja siitä tuli suomen suurin joululahja


Kirpparilta löytyi kiva siisti t-paita hintaan 0,20€. Kuvan takia ostin.
Facebookissa pyöri kamppanja suomen suurimmasta joululahjasta jossa ommeltiin pehmoleluja ympäri suomen sairaaloita. Kannoin korteni kekoon hyvin pienellä tällä kertaa.
Mikkihän se siinä. Takakpl punaista trikoota ja sisällä vanua.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Barbien uudet vaatteet

Aamu meni ommella jotain todella pientä. Vuoden aikana olen löytänyt pari edullista barbia ja skootterin kirpparilta ja nyt ne pakattiin omalle tytölle joulupakettiin. Eli nyt ei saa käydä blogissa niin, että tyttö on vieressä :D Yllä kuva lopputuloksesta ja lähdetäämpä sitten purkamaan mitä isosta kassista löytyy, mikä mytty on skootterin penkillä barbin takana ja mitä mahtaa olla jemmassa takaboxissa ja penkin alla olevassa säilytystilassa.
Toisen barbin päälle päätyi pirtsakka kesämekko. Kaikki vaatteet on ommeltu tekniikalla "helposti ja nopeasti" eli en ole huolitellut päänteitä/helmoja :)
Välillä voi vaihtaa rennompaan raitamekkoon/paituliin.
Ja illan tullen vaihdetaan pitkään yöpaitaan.
Ja yöksi kääriydytään lämpimän tilkkupeiton alle jota voi myös piknikillä käyttää. Nurjalla velour. Tilkut olivat saumanvaroineen 4x4cm, ideana hyvä, tikkaamaan alkaessa tajusin, että olisi voinut jättää ideaksi. Mutta tulipahan tehtyä.
Ja aamulla voi kietoutua pörröiseen aamutakkiin joka solmitaan silkkinauhalla kiinni. Nauha on tikattu takin selkään, ettei katoa leikeissä. Huppukin tuli tehtyä, vaikka eihän se noiden hiusten kanssa mahdu päähän.
Kotirentoiluun norsupaita ja kirsikkahame.
Ja illan discoon voi lähteä vaikka tällä hulmuhelmalla.
Violetti paita ja tähtilegginssit. Nämä olen ommellut jo joskus aiemmin, mutta pitänyt jemmassa. Näiden kaavat piirsin itse ja kaikki vaatteet on toteutettu näiden pohjalta tai suoraan kankaalle piirtämällä.
Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä oma lempparini. Kunnon puumasetti. On pantteripöksyt, huivi (saa hyvän mallisen ja kokoisen kun piirtää kolmioviivaimella) ja pipo. Apinatrikoiseen paitaan ei nyt osunut yhtään ehjää veijaria, mutta slimmi se ainakin on.
se on moro!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Vauvalahjuksia

Jo kerhoajoilta tuntemani kaveri sai vauvan ja mikäs sen mukavempaa kuin väsätä pieni vauvalahja :)
Kaavana OB jumpsuit koossa 56cm ilman mitään muutoksia. Vauvasta povattiin pientä ja ihan normaalinkokoinen pötkö sieltä sitten kumminkin tuli ja alkoikin pelottaa jos tämä on pieni. Paketti oli eilen perillä ja heti tuli kuvan kera kiitokset ja hah pienihän hukkuu vielä tuonne :D
Kankaan löysin käsityömessuilta. Tää on kyllä niin herkku, että melkein en raskinnut lähettää, mutta eipä meillä moiselle ole käyttöä.
Ja haalarin sisään pieni extra. Kirpparilta löytynyt 56cm body johon silitin kimallekalvolla kuvan. Kierrätys kunniaan :)

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Pinkit palat vol.2

Taitaa olla toinen pinkki tilkkupeitto minkä olen tehnyt. Tämä kaverille pyynnöstä. On näitä vaan niin ihana tehdä kun lopputulos on aina erilainen ja takuulla uniikki. Nurjalla on pinkki fleece.

Joululahjapaja on täälläkin käynnissä joten joulun jälkeen sitten taas enemmän blogattavaakin :)

tiistai 3. joulukuuta 2013

Kukkia ja siilejä

Majapuun aivan superihanat siilit muuttuivat tunikaksi tai paidaksi mikä-ikinä-onkaan. Kaavapohjana joka tyypin kaavakirjan raglapaita, muutoksin että pääntietä avarrettu etukappaleelta, pittuutta lisää hihoissa ja helmassa ja helmaa myös levennetty hieman. Tykkään. Tykkään hurjasti.
 Ja samalla kaavalla harmaata talvea piristämään kukkatunika. Tää oli jotenki ajatuksen tasolla kivempi ku sitten valmiina, jotenkin joustiksesta tulee semmonen pullero-olo, ehkä huono kaava paksummille matskuille.


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Tupsupipo


Kädentaitomessuilta tarttui mukaan pala ihanaa sampsukan velouria mielessä tehdä siitä pipo tytölle. Näin sen kuuluisikin mennä, ostetaan kangas mielessä mitä siitä tehdä ja tehdään se samantien kun kangas on saatu pesusta eikä jätetä niitä kankaita hyllyyn marinoitumaan :)
Pipo on vuoritettu fleecellä ja suurena aikomuksena on tehdä teille ohje siitä kuinka itse ompelen vuoritetun pipon ilman, että vuori törröttää reunan alta, mutta joudutte sitä nyt vielä hieman odottelemaan...
Takasaumaan merkki ja pätkä heijastinta. Päälle tupsu keikkumaan. Kun äitini näki tämän pipon hän sanoi, että tuommoista hänkin haluaisi käyttää. Tein sitten hänelle ihan samanlaisen vähän isomman vain, siitä en huomannut napsata kuvaa.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Samikset

Päätin minäkin kokeilla joka tyypin kaavakirjan raglapaidan kaavaa kun sitä on hehkutettu, eikä suotta. Hyvä kaava, avarsin pääntietä etukappaleelta ja laitoin pituutta lisää helmaan ja hihoihin reilusti. Leppikset triteksiltä ja punainen trikoo taitaa myös olla sieltä tosin vaihtareiden minulle tuomana.
Oli pakko tehdä pipokin, kun kaveri vei ainoan vihreän trikoopiponi. Ja kuvat taas ihanan sumeita, tule kesä takaisin...
Ja tytölle samanlainen tai melkein. Missäköhän iässä tuo neiti sanoo ettei äiti saa pukeutua samanlaisiin :D Tästä kun tuli itku että olis pitäny olla ihan samanlainen.
Pääntielle pikku rusetti piristeeksi. Kaava uusimmasta ottobrestä, en muista nyt kaavan nimeä. Piirsin koon 116cm ja vertailin vanhaan omaan kaavaan ja totesin että nyt on OB:llä slimmiä huh, oli pakko ottaa reilusti leveyttä lisää tai sitten olis voinut piirtää suorilta koon 122.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Mailman paras fleecehaalari.

Mailman parhaan fleecehaalarin kaava löytyy SK lehdestä 9/08. Ja tämänkertaisen fleecen löysin taas EK:n palalaarista, jotenkin se siellä näytti tosi kivalle, mutta valmiina aika blääh.Tyttö tykkää, pääasia.
Erittäin rakeiset ja hämyt kuvat, penteleen pimeä talvi...kameran takaahan se syy ei löydy ;)
Tämä on kokoa n.122cm kaavoissahan koot loppuvat jo aiemmin joten tämän suurentelin itse.
Olisin tahtonut pinkin vetskan ja resorit, mutta siihen hätään en löytänyt kuin mustan vetskan niin pistin sitten vihreät resorit.

Olisin tehnyt teille hienon kollaasin aiemmin samalla kaavalla tekemistäni haalareista, muttakun en osaa niin lätkin ne tähän alekkain. Paljon käytetty kaava.
Tästä alkoi tämän kaavan käyttö. Ja harvinainen kasvokuva nyt tämänkerran menkööt. Pallofleece jyskistä, oma huppari myös itse tehty.
Seuraavaan haettiin myös fleece jyskistä ja applikoitiin sieniä. Tässä edestä
Ja takaa. Ja jonkun pulleron koipikin on kuvassa :D
Ja ehkä lempparini, nallehaalari. Tässä on töpöhäntäkin. Samaan settiin pipo ja tumput. Voi, miksi lapset kasvavat?
EK:n palalaarilöytö. Tätä fleeceä löytyy vieläkin pala kaapista :) Joskus ei vain tajunnut, että ei ole pakko ostaa sitä kokopalaa...
Ja tehtiimpä kaavalla yhdeksi vapuksi myös pinkki pupuasu.
Muhkeine töpöhäntineen :) Tämänkin kankaat EK.
Ja viimetalvinen pöölöfleece myös EK:n palalaari. Tämä on niiin söpö kuosi, tästä meillä oli myös fleecetakki pienempänä. Tämä haalari mahtuu vielä niukinnaukin hätätilanteessa.

Että tässä on kaava mitä voin suositella suurella lämmöllä kaikille :)

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

OHJE: Näin ompelet kauratyynyn.


Täällä on painittu jumittavien niskojen kanssa, ompeluhan helpottaa vaivaa kovasti kun huomaa vähänväliä olevansa hartiat korvissa...on se vaan niin jännää :) Mutta samalla kun itselleni ompelin kauratyynyn, kauramötkylän, tein teille kuvallisen ohjeen jos siitä olisi apua jollekkin. Tokihan tämän kaiken voi tehdä hyvinkin yksinkertaisesti vain ompelemalla suorakaiteen mallisen pötkön ja täyttämällä sen kauralla.
Mutta tässä minun tapani.
Pötkön mitat on 60cm*10cm.
Tarvitset
-päällikankaan, tähän käy puuvilla tai fleece.
-sisälle tuleviin pusseihin kankaan, puuvillaa.
-kauraa. Kauraa saa esim. prisman eläintenruokahyllystä 1,5kg maksaa n.1,60€. Se riittää tähän mainiosti ja jää ylikin.

Noniin ja sitten aloitetaan. HUOM. Kaikissa mitoissa mukana 1cm saumanvarat!
Ensin leikataan sisäpussit. Leikkaa siis 6kpl 12*22cm. Ompele, muista jättää täyttöaukot.
Tässä ommeltuina, jätin yläreunaan vain pienen täyttöaukon, että sen sulkeminen kauroilla täytön jälkeen olisi helpompaa.
Täytä kauralla. Paperista pyöritelty suppilo käy mainiosti apuvälineeksi ja kolme suppilollista kauraa oli hyvä määrä.
Sulje täyttöaukot. Älkääkä ihmetelkö miksi näitä on 10 sen neuvotun 6:den sijaan, siitä myöhemmin...
Leikkaa päällikankaasta 26*62cm pötkö. Tämä mitta sisältää molempiin pitkiin sivuihin 1*1cmkäänteet. Itse laiskottelin vähän ja käytin toisessa sivussa valmiina olleen käänteen, siksi se on vähän reilumpi kuin tuo mitä varasin kaavaan mittaa. Tee molempiin pitkiin sivuihin 1*1cm käänteet ja tikkaa ne.
Sen jälkeen ommellaan lyhyiden sivujen päädyt. Havainnollistan ensin parilla kuvalla miltä oikealtapuolen näyttää ja sitten kuinka se nurjalle laitetaan. Eli alareuna taitetaan 7cm ylöspäin.
Yläreuna taitetaan päälle 5cm. Tällöin koko pötkön mitaksi jää 10cm.
Ompele lyhyet sivut nurjalta niin, että ensin taitat sen 5cm yläläpän ja sitten 7cm alaläpän päälle, tällöin se on oikealta puolen oikeinpäin.
Käännä pussi oikeinpäin.
Tämän jälkeen mitataan 10cm välein pystyviivat joihin tulee tikkaukset ja näin muodostuu 6 10*10taskua kaurapusseille.
Sitten saa sulloa ne 6kaurapussia taskuihin.
Ja ihmetellä millä matikkapäällä laskin tarvitsevani 60cm pitkään pötkylään 10 kaurapussia :D tehkää te vain se 6kpl.
Semmonen mötkyläpötkylä. Tämä on ommeltu ihan normilangalla, monet suosittelevat puuvillalankaa, koska se kestää mikrotusta paremmin. Minulla ei semmoista nyt ollut ja sunnuntai niin molemmat lähellä olevat kaupat mistä sitä olisi voinut saada oli kiinni. Toiset sanovat että mikroon mukaan vesilasi. Minä tuuppasin ilman vettä mikroon 2min ja tuli niin kuuma, että ei kärsinyt heti iholle iskeä. Fleecepäällinen taas estäisi kaiketi tämän liian kuumuuden ja pitäisi lämmön kauemmin. Mutta mikäpäs estää tämän päälle vielä sujauttamasta fleeceputkea.
Olkaatten hyvät, toivottavasti tästä on iloa edes jollekkin :) Ja kysyä saa jos ohjeessa on epäselviä kohtia, parannellaan niitä sitten.