Hiphei täältä kangaskasojen takaa. Sunnuntaina suunnataan taas Tampereen tallipihalle tälläkertaa vuorossa on elomarkkinat klo.11-16. Mukaan on aherrettu tuubikaulureita joita saa nyt myös pienemmässä koossa kun niitä on kysytty niin usein ja lisäksi kypärämyssyjä pääsee nyt hypistelemään livenä.
Viimeaikoina on ommeltu paljon ihania settejä.
Siileistä vauvan myssyt sekä tumput ja isosisarukselle pipo.
Paapiin kuosi päätyi bodyyn ja joustocollarihousujen polvipaikoiksi. Tämä on niin herkku!
Samaiseen settiin vielä myssy, tumput ja ruusukepipo.
Palloista samistelua myös sisaruksille. Siskoille tunikat 86cm ja 140cm ja veljelle paita 122cm.
Pienelle pojalle astetta rokimpi setti, mukana tuubikauluri myös.
Ja asiakkaan toiveiden mukaan hieman muhkeammilla ruseteilla olevat pannat.
Mukavaa viikonloppua, nähdään tallipihalla!
-Kerttu
perjantai 25. elokuuta 2017
Settejä ja muhkeampia rusettipantoja
torstai 10. elokuuta 2017
Arki on täällä taas
Tänään alkoi koulut, tytär säntäsi kolmannelle luokalle ja heti koulun jälkeen kaverilleen. Tämä tietää lisää työaikaa tämän äidin ja yrittäjän päiviin.
Tiivis 3viikkoa töitä takana ja neljäs tulee täyteen sunnuntaina kun rutistetaan kasaan vielä Teivon tori täällä Ylöjärvellä. Sinne pakkaillaan poistuvia malleja ja yksittäiskappaleita alehinnoin mukaan.
Vaikka viikonloput ovat menneet tapahtumissa ja niihin valmistautumiseen/palautumiseen on viikoilla ommeltu tuttuun tapaan tilaustöitä, korjauksia ja alihankintaa.
Tässä taas muutamia tilaustöitä kuvina.
Kaksi aikuisten tunikaa Paapiin kankaista.
Ihan supersuloiset 86cm joustofroteehaalarit. Näitä tehdessä alkoi ihan harmittamaan kun oma on jo niin iso, ettei enään tämmöisissä kulje.
Ja t-paita myöskin PaaPiin trikoosta.
-Kerttu
perjantai 30. kesäkuuta 2017
Tilaustöitä osa.3457
Huomaatteko kuinka kekseliäs otsikko taas :D
Täällä on ollut kiireinen viikko ja muutamana iltana on pitänyt ommella lähes puoleenyöhön, onneksi tämmöisiä iltoja on harvassa.
No, mutta mikäs se niin kiireisenä pitää. Tilaustyöt, alihankintahommat ja tulevat tapahtumat.
Facebookin puolelle jo päivitin tulevia tapahtumia ja täällä blogissa yritän niitä listailla tuonne tapahtumat välilehdelle.
Tässä kuitenkin viimeaikojen ompeluita.
Asiakas toi tullessaan Vimman lettiä, jotanyt on pitkänaikaa vilahdellut ompeluryhmissä paljonkin. Itse en ole letteihin hurahtanut, mutta kankaan livenä nähdessäni saatoin vähän ihastua, myönnetään!
Tunikan malli oli myös asiakkaan toiveen mukainen, etukappaleelle on upotettu taskut eteen, tämä oli hirmuisen kivan näköinen ainaisiin sivusaumassa oleviin taskuihin tottuneena. Ehdottomasti tarvitsen tämänmallisen myös itselleni kunhan löydän täydellisen kankaan.
Toinen asiakas pyyteli vaatetta tulevaan perhekuvaukseen, mieluinen kangas löytyi Jyväskylän kangaskaupasta ja tämmöiset vaatteet siitä sitten syntyivät äidille, isälle ja pienelle pojalle.
Äidin mekkoon tehtiin myös lyhyt löysä t-paita kaveriksi
Nyt takaisin töiden pariin jotta saadaan tuleviin tapahtumiin pöydän täytettä. Verkkokauppaankin on tulossa uusia peittoja ja muita tuotteita kunhan ehdin ne sinne lisäilemään toivottavasti ensiviikon aikana viimeistään.
Päivitän nyt vielä tähän tulevat tapahtumat myös mitä nyt tiedossa
Viikko 29, 17.7-23.7 olen Tampereella Tallipihalla jokapäivä ainakin klo.11-17.
Viikko 31, 5.8 Hämeenlinna ja lastenvaatekarnevaalin HIPdesingkuja.
Viikko 32, 13.8 Ylöjärvi, Teivon tori.
Ja jos puhtia riittää niin myös 30.7 Häijään markkinat, tämä vielä vähän kysymysmerkillä.
Aurinkoista viikonloppua!

torstai 22. kesäkuuta 2017
otsikon keksiminen vaikeus.
Olen aivan umpisurkea keksimään otsikoita, montakohan juttua täällä on jo otsikolla "tilaustöitä".
Hyvää juhannustakin olisi voinut toivotella, muttakun en osannut päättää onko se hyvää vai iloista vai jotain muuta. No oli kuinka oli, huomenna vietän vapaapäivän juhannuksen kunniaksi.
Tässä taas muutamia valmistuneita tilaustöitä.
Pitkästä aikaa tilkkupeitto asiakkaan toiveiden mukaan. Harmaata, pinkkiä ja hieman roosaa. Taustalla harmaa joustocolitsi.
Ja näin kauniit 104cm tunikat ja seuraksi capri-mittaiset legginsit. Ehkä se aurinko sieltä joskus alkaa lämmittämään, toivottavasti.
Oikein ihanaa ja rauhallista juhannusta toivotteleepi Kerttu :)

perjantai 16. kesäkuuta 2017
Elossa ollaan.
Kävin tuossa tiistaina Tampereella nuorten yrittäjyyspajalla kertomassa oman tarinani yrittäjäksi ryhtymisestä ja vähän siitä millaista se yrittäjän arki sitten on. kouluttaja tuumasi lopuksi, jotta mukava nähdä elossa olevia yrittäjiä, niin että kyllä täällä elossa ollaan vaikka blogin puolella onkin kovin hiljaista ollut. Niin se ompelu vain vie mennessään ja on mielekkäämpää kuin tämä tietokoneen naputtelu.
Kesä on kiireistä aikaa ja hyvä niin hiljaisen alkuvuoden jälkeen. Lapsen kesälomakin pyörähti käyntiin ja on päässyt vähän pientä palkkaa vastaan auttamaan pikkutöissä kuten hintalappujen liimailussa jne. Ja lapsen kesälomasta johtuen yritän ne viikot kun tyttö luonani on, ottaa töitä hieman hintsummin vastaan jotta tytölle jäisi lapsuuden kesistä muitakin muistoja kuin töitä paiskiva äiti.
Onneksi on ihana mummi joka vie rannalle ja jäätelölle välillä :)
Sen kummoisempaa kesälomaa en ole ajatellut viettää, viikonloput lomaillaan kuitenkin.
Ja jottei vallan jaaritteluksi menisi, niin tässäpä taas valmistuneita tilaustöitä.
Vauvan myssy&tumput, miten ihana lahja vastasyntyneelle!
Rusettipipo. Tässä rusettipannoista tuttu rusetti, sopii hyvin myös pipoon.
Perus huivipantoja löytyy nyt verkkokaupastakin, mutta tässä asiakkaan toiveiden mukaan lipallinen versio.
PaaPiin työkonetrikoosta perus paita 104cm.
80cm body ja pöksyt.
Aurinkoista kesänalkua :)

torstai 20. huhtikuuta 2017
Viikonlopun menovinkit
Lauantaina 22.4.2017 kannattaa suunnata Tampereelle Hiidenkiven päiväkodin kevätriehaan, paljon mukavaa ohjelmaa koko perheelle ja Sikaihana paikalla melko kattavan tuotevalikoiman kanssa.
Tästä tapahtuma sivulle
Sunnuntaina suosittelen ottamaan suunnaksi Jyväskylän jossa on Kotimaisten Pop-up myynti, paljon ihania kotimaisia tuotteita! Sikaihanalta löydät possu&villisika bodyt ja paidat sekä tilkkupeittoja.
Tästä tapahtuma sivulle
Kevättä kohti mennään tohinalla ja pipoja kysellään paljon. Tässä muutamia tilaustöinä tehtyjä inspiraatioksi.
Paapiin Siiri keinuu trikoosta lipalliset ja tupsulliset pipot veljeksille.
Myöskin Paapiin herttainen sydäntrikoosta fleecevuorillinen pipo joka suojaa hyvin korvat.
Talvella suosituksi nousseita tuubikaulureita saa nyt myös trikoisena näille lämpöisemmille ilmoille.
Loput fleecevuorilliset ovat tarjouksessa verkkokaupan puolelle, vink vink :)
Asiakkaan omista kankaista syntyi äidille ja tyttärelle rusettipipot sekä vielä rusettipanta kun kangas siihen hyvin riitti.
Tässä yksinkertaiset peruspipot vuorittomina lörppämallisina.
Ja lisää lippapipoja hieman päänmyötäisemmällä mallilla.
Pipojen hinnat ovat seuraavanlaiset
-Vuoritettu peruspipo 12€
-Vuorittamaton peruspipo 10€
-Pipo rusetilla tai tupsulla 14€
-Lippapipo 17€
-Rusettipanta 15€
-Vauvan nauhallinen myssy 8€
-Tuubikauluri 12€
Kaikki pipot voit valita joko päänmyötäisenä tai pidempänä lörppämallisena.
Toimituskulut ovat kiinteät 3,95€/tilaus ja tilauksen voi myös noutaa Ylöjärveltä ilman kuluja.
Loppuun vielä vinkkinä, että Vadelmatarhan facebook-sivuilla (klik) on Sikaihanan arvonta jossa voit voittaa hauskan popcorn lippapipon tai rusettipannan toivomassasi koossa. Arvontaan voi osallistua vain vadelmatarhan facebook sivuilla.
Aurinkoista loppuviikkoa :)

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017
Tapahtumia ja tilauksia
Alkuvuoden hilajisemman jakson jälkeen alkaa taas pikkuhiljaa vilkastumaan ja viikonloputkin alkavat taas vierähtämään erilaisissa myyjäisissä.
Tulevan lauantaina 25.3 Sikaihana on Hämeenkyrössä MLL:n kirpputorilla klo.10-13.
Huhtikuussa 23.4 Sikaihanan possu-ja villisika tuotteita sekä tilkkupeittoja löytyy Jyväskylästä Kotimaisten pop up tapahtumasta. Taphtuman osoite on Kauppakatu 8, 40100 Jyväskylä ja se on avoinna klo.11-16.
Toukokuussa onkin sitten perinteiset Ylöjärven markkinat 20.5 klo.9-15
Loppuun vielä muutamia tilaustöitä
Supersuloinen pandasetti koossa 50cm.
Liivimekko Paapiin jussi-joustocollarista. Koko 110cm.
Keväinen kuolahuivi.
Tuubikauluri. Näitä saa tilauksesta myös trikoo/trikoo jos mielii jo kevyempää versioita.
Ja viimeisimpänä veljeksille asiakkaan omasta kankaasta t-paidat. Suden kuvat löytyi täältä kätköistä paitoja piristämään.
-Kerttu
perjantai 3. maaliskuuta 2017
Sikaihana viikko
Kyllä, tälläviikolla on vietetty ensimmäistä Sikaihana viikkoa Tampereen Vadelmatarhalla. Vielä ehtii viikonloppuna shoppailemaan Sikaihanan tuotteita -15% alella Vadelmatarhasta.
Tästä Vadelmatarhan sivuille.
Myös Pajumajan tuotevalikoimaa on käyty täydentelemässä uusilla rusettipannoilla. Pajumajan löydät nykyään Tampereen lielahtikeskuksesta.
Ja Hervannan kirpputori Swapille on tänään avattu Sikaihanan poistopiste. Sieltä löydät jatkossa valikoimista poistuvia tuotteita ja muita yksittäiskappaleita. Kaikki poistopisteen tuotteet ovat -20% normaalihinnoista.
Sikaihanaa viikonloppua toivottelee Kerttu :)

perjantai 10. helmikuuta 2017
Tilaustöitä
Kuolahuivit hieman isommassa koossa.
Pellavahatut lyhyellä lierillä.
Paapiin ihanasta jussista paitatrio. Vasen ja keskimmäinen 134cm ja oikealla 110cm.
Mukavaa viikonloppua :)
-Kerttu
perjantai 3. helmikuuta 2017
Käytännön asioita.
Välillä on hyvä hieman kerrata kuinka Sikaihana toimii.
Meiltähän saat siis valmiita tuotteita Verkkokaupasta.
Tilauksen voi myös noutaa jolloin toimituskuluja ei tule. Noudosta voi sopia sähköpostilla (kerttu (at) sikaihana.fi) tai puhelimitse 045 64 2560.
Tuotteita saa myös tulla katsomaan paikanpäälle ja tarvittaessa vaikka sovittamaan jos koko mietityttää. Sovit vain ajan etukäteen :)
Facebookissa tiedotellaan asioista ja sieltä löydät myös kuvia valikoimissa olevista kankaista joita käytetään tilaustöihin. Kaikkien kankaiden kuvia ei ole kansiossa eli esimerkiksi pienempiin töihin (myssyt yms) kannattaa kysyä lisää kangaskuvia vaikka väritoiveen perusteella niin kuvaan pienempiä paloja myös.
Teen tilauksesta lähes kaikkea mitä ompelemalla voi toteuttaa paria poikkeusta lukuunottamatta ja ne ovat vaunuverhot sekä sisustustekstiilit. Jos mielit kuitenkin vaunuverhoa niin suosittelen lämmöllä kurkkaamaan Kuiskauksen verkokaupan.
Sisustustekstiilit ovat poissa listalta puhtaasti tilanpuutteen vuoksi. Aivan pienimpiä kuten tyynynpäällisiä voin tehdä, mutta verhojen ompelua en pysty ottamaan vastaan valitettavasti.
Kaiken tämän lisäksi teen myös korjausompelua. Korjausompelun työt hinnoitellaan tuntihinnalla 35€/h sis.alv24% lukuunottamatta vetoketjun vaihtoja joille on oma hinnastonsa.
Pyrin antamaan hinta-arvion työstä etukäteen jos niin toivotaan, mutta näkemättä tuotetta en pysty antamaan kauhean tarkkaa arviota eli kaikista parasta on otat yhteyttä, sovitaan aika ja katsotaan yhdessä mitä tuotteelle voi tehdä, kannataako sen korjaus ja mitä se suunnilleen tulisi maksamaan.
Työskentelen kotona joten tuotteen tuonnit ja noudot pystyy sopimaan melko joustavasti, toivon silti, että ilmoitat suunnilleen kellonajan koska tulet niin pystyn aikatauluttamaan kankaiden ostosreissut ja muut sen ympärille.
Näiden lisäksi löydät Sikaihanaa myös muutamalta jälleenmyyjältä ja otan mielelläni toiveita vastaan mitä tuotteita heiltä haluaisit löytää.
Ja jottei aivan jaaritteluksi menisi niin loppuun vielä yksi aivan ihastuttava tilaustyö
T-paidat perheen pojille 110cm ja 122cm.
Ja pienelle tytölle liivimekko 80cm sekä legginsit 74cm.
On ne vaan ihania :)
Aivan hykerryttävän Sikaihanaa viikonloppua juuri Sinulle :)

keskiviikko 25. tammikuuta 2017
DIY taskutunika. Ohje sunnuntai ompelijoille.
Tiiättekö sen kiireettömän sunnuntaiaamun kun on nukkunut hyvin ja ainoa mitä on pakko tehdä on kotityöt, no ne ehtii odottaa. Sängystä suoraan työhuoneeseen ja kaavojen kimppuun!
Olen pitkään katsellut muiden tekemiä ns.timanttitunikoita tai papun taskumekkokopioita, kuinka asian nyt haluaa ilmaista. Jotenkin se terävä kulma ei miellyttänyt omaa silmää ja lähdin kaavoittamaan laskeutuvaa versioita.
Musta osa oma perus toppikaava ja punaisella tehty lisäys.
No tällä kaavalla saatiin aikaan se, että näytin lähinnä päärynältä. Lantio leveni entisestään ja taskut jäivät liian kulmikkaiksi. Halusin myös tunikasta rintojen kohdalta tiukan joten surautin saumurilla tuota ylempää lisäyksen viivaa pois jotta topin sivusauma jatkui suorana ensin pätkänmatkaa.
Saatiin tälläinen tulos
Kyllä tätä nyt pitää, mutta helma oli liian tiukka ja tehdyn lisämuutoksen kanssa taskut jäivät liian pieniksi.
Teki mieli jo heittää hanskat tiskiin, menin tekemään ne kirotutu kotityöt välissä ja harmittelin, että pitkästä aikaa kun iski kunnon inspiraatio sekin meni päin pyllyä.
Mutta kaivoin urheasti kaavapaperin esiin, mallailin ja sovitin ja mietin ja päädyin muokkaamaan kaavaa seuraavalla tapaa.
Taaskin mustalla perus topin kaava ja punaisella lisäys.
Tein lisäyksen lähtemään huomattavasti alempaa jollon tunika jää rintojen kohdalta tiukaksi sen lisäksi lisäsin helmaan leveyttä 3cm (taitteelle) ja taistelin erittäin ohuen lirutrikoon kanssa ja sain aikaan tämmöisen
Tästä minä tykkään. Taskut laskeutuvat nätisti helman kanssa jolloin ei jää liian töröttäviä kulmia, enkä enään näyttänyt päärynälle vaan sopivan rennolle ja huoletomalle viettämään helteistä kesäpäivää...hetkinen...mitä kesäpäivää?
No niitä kesäpäiviä odotellessa on aikaa metsästää lisää viskoositrikoita tai muita ohuehkoja hyvin laskeutuvia trikoita ja ommella uusia taskutunikoita.
Kokeile sinäkin taskutunikan tekoa ensi sunnuntaina ja kysy jos jokin askarruttaa, neuvon ja autan mielelläni :)

keskiviikko 18. tammikuuta 2017
Villiä menoa vuosipäivän kunniaksi
Sikaihana juhlii nyt 1vuotista taivaltaan, vuoteen on mahtunut paljon, todellapaljon siis uutta ja ihmeellistä. Aivan huikeita tilaisuuksia, asiakkaita, mahtavia uusia ihmisiä.
Mutta myös päiviä kun on tehnyt mieli hakata päätä seinään ja on itketty, että mihin tuli ryhdyttyä. Mutta päivääkään en ole katunut ja kaikesta on selvitty ja selvitään jatkossakin!
Kiitos tuhannesti jokaiselle Sikaihanan asiakkaalle ja seuraajalle, ilman teitä en olisi tässä.
Synttäreiden kunniaksi Sikaihana tarjoaa verkkokaupassa ilmaiset toimituskulut 18.1.-22.1.2017 välisenä aikana tehtyihin tilauksiin. Verkkokauppaan tästä, klik.
Sikaihan possubodyille ja paidoille on kyselty kovasti poikamaisempaa versiota ja tässä hän nyt saapuu, hurjaakin hurjempi karju, meidän oma Villisika.
Villisiat löydät nyt myös verkkokaupasta, joskin tällähetkellä vielä tilaustuotteina 5-15päivän toimitusajalla.
Iloista loppuviikkoa :)

maanantai 16. tammikuuta 2017
Uusi vuosi ja uudet kujeet
No eikai nyt sentään, jotain vanhaakin. Mutta myös paljon uutta on luvassa.
Keskiviikkona Sikaihana juhlii 1v synttäreitään, mutta juhlitaan nyt pitkän kaavan mukaan kun kerran aloitetaan. Synttärihulinaa luvassa verkkokaupassa keskiviikosta sunnuntaihin!
Kannattaa seurailla Sikaihanan facebook-sivuja niin pysyt mukana uusimmissa käänteissä.
Alkuvuodesta on keskitytty enemmän sikaihanan omiin tuotteisiin.
Vihdoinkin sain kypärämyssyt kaavoitettua ja niitä saa toistaiseksi Hervannasta kirpputori Swap&vintagesta sekä tietenkin tilaamalla. Verkkokauppaan lisäillään kun saadaan tehtyä, otan myös toiveita vastaan kuoseista vai olisiko yksivärisille kysyntää?
Myssyjen hinta on 12€ ja koot ovat 40cm (0-4kk), 44cm (4-12kk), 48cm (1-4v) ja 52cm (5v+).
Jotain tilaustöitäkin on ehditty välissä hurauttelemaan ja korjausompelua tietenkin myös.
Tässä asiakkaan omista kankaista tehty tilaus
Omista kankaista tehdyt tilaustyöt tehdään tuntihinnaston mukaan 35€/h, hinta sisältää langat, ei muita materiaaleja.
Iloista alkanutta vuotta, tehdään tästäkin vuodesta ihan Sikaihana!!!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)