Toisen barbin päälle päätyi pirtsakka kesämekko. Kaikki vaatteet on ommeltu tekniikalla "helposti ja nopeasti" eli en ole huolitellut päänteitä/helmoja :)
Ja illan tullen vaihdetaan pitkään yöpaitaan.
Ja yöksi kääriydytään lämpimän tilkkupeiton alle jota voi myös piknikillä käyttää. Nurjalla velour. Tilkut olivat saumanvaroineen 4x4cm, ideana hyvä, tikkaamaan alkaessa tajusin, että olisi voinut jättää ideaksi. Mutta tulipahan tehtyä.
Ja aamulla voi kietoutua pörröiseen aamutakkiin joka solmitaan silkkinauhalla kiinni. Nauha on tikattu takin selkään, ettei katoa leikeissä. Huppukin tuli tehtyä, vaikka eihän se noiden hiusten kanssa mahdu päähän.
Kotirentoiluun norsupaita ja kirsikkahame.
Ja illan discoon voi lähteä vaikka tällä hulmuhelmalla.
Violetti paita ja tähtilegginssit. Nämä olen ommellut jo joskus aiemmin, mutta pitänyt jemmassa. Näiden kaavat piirsin itse ja kaikki vaatteet on toteutettu näiden pohjalta tai suoraan kankaalle piirtämällä.
Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä oma lempparini. Kunnon puumasetti. On pantteripöksyt, huivi (saa hyvän mallisen ja kokoisen kun piirtää kolmioviivaimella) ja pipo. Apinatrikoiseen paitaan ei nyt osunut yhtään ehjää veijaria, mutta slimmi se ainakin on.
se on moro!
5 kommenttia:
Hieno setti! Itsellä on sama urakka vielä edessä...
Voi ei miten hienoja vaatteita barbielle ja huippu-upea peitto (nythän ei mikään tilkku sitten ole enää liian pieni....) Kaavoista olisin kiinnostunut, kun meille kuulemma tulee pukilta barbie...
Voi että oot reipas, tilkkupeitto ylitti kyllä kaikki odotukset!
Toi puumasetti on ihan paras! :D
Ihanasti oot jaksanut ommella barbeille vaatteita. Minunkin pitäis. Eikä täällä netissä seilata. :D
Lähetä kommentti