keskiviikko 25. tammikuuta 2017

DIY taskutunika. Ohje sunnuntai ompelijoille.

Tiiättekö sen kiireettömän sunnuntaiaamun kun on nukkunut hyvin ja ainoa mitä on pakko tehdä on kotityöt, no ne ehtii odottaa. Sängystä suoraan työhuoneeseen ja kaavojen kimppuun!
Olen pitkään katsellut muiden tekemiä ns.timanttitunikoita tai papun taskumekkokopioita, kuinka asian nyt haluaa ilmaista. Jotenkin se terävä kulma ei miellyttänyt omaa silmää ja lähdin kaavoittamaan laskeutuvaa versioita.

Musta osa oma perus toppikaava ja punaisella tehty lisäys.
No tällä kaavalla saatiin aikaan se, että näytin lähinnä päärynältä. Lantio leveni entisestään ja taskut jäivät liian kulmikkaiksi. Halusin myös tunikasta rintojen kohdalta tiukan joten surautin saumurilla tuota ylempää lisäyksen viivaa pois jotta topin sivusauma jatkui suorana ensin pätkänmatkaa.

Saatiin tälläinen tulos
Kyllä tätä nyt pitää, mutta helma oli liian tiukka ja tehdyn lisämuutoksen kanssa taskut jäivät liian pieniksi.

Teki mieli jo heittää hanskat tiskiin, menin tekemään ne kirotutu kotityöt välissä ja harmittelin, että pitkästä aikaa kun iski kunnon inspiraatio sekin meni päin pyllyä.
Mutta kaivoin urheasti kaavapaperin esiin, mallailin ja sovitin ja mietin ja päädyin muokkaamaan kaavaa seuraavalla tapaa.
Taaskin mustalla perus topin kaava ja punaisella lisäys.
 Tein lisäyksen lähtemään huomattavasti alempaa jollon tunika jää rintojen kohdalta tiukaksi sen lisäksi lisäsin helmaan leveyttä 3cm (taitteelle) ja taistelin erittäin ohuen lirutrikoon kanssa ja sain aikaan tämmöisen
Tästä minä tykkään. Taskut laskeutuvat nätisti helman kanssa jolloin ei jää liian töröttäviä kulmia, enkä enään näyttänyt päärynälle vaan sopivan rennolle ja huoletomalle viettämään helteistä kesäpäivää...hetkinen...mitä kesäpäivää?
No niitä kesäpäiviä odotellessa on aikaa metsästää lisää viskoositrikoita tai muita ohuehkoja hyvin laskeutuvia trikoita ja ommella uusia taskutunikoita.

Kokeile sinäkin taskutunikan tekoa ensi sunnuntaina ja kysy jos jokin askarruttaa, neuvon ja autan mielelläni :)

-Kerttu

3 kommenttia:

Julia / Miiinullekko kirjoitti...

Kiitos Kerttu ohjeesta 😘

Johanna kirjoitti...

Näyttääpä hyvältä, vielä en ole itse kokeillut, mutta tässähän ois nyt oivat ohjeet sekä vinkit mitä ei kannata kokeilla

Tiina kirjoitti...

Heti tuli mieleen yksi kangas joka odottaa vaatteeksi muuttumistaan, siitä tulisi juuri tuollainen ihana kesäksi. Kiitos inspiraatiosta!