torstai 20. joulukuuta 2012

Näin teet tyynynpäällisen vetoketjulla

 Tein teille nyt ohjeen koristetyynynpäälliseen vetoketjulla joka on piilossa kaitaleen alla.

Ensin leikataan kangas. Omat tyynynyni ovat 40x40. Palan koko on tyynyn korkeus +2cm ja Tyynyn leveys x2 +6cm. Eli 40x40 tyynyyn leikataan pala joka on 42cm korkea ja 86cm leveä.
Reunat kannattaa huolitella varsinkin jos päällisiä pesee joskus.

Sitten toiseen reunaan ommellaan vetoketjun toinen puoliska oikeat puolet vastakkain, itse käytin metriketjua jonka olin leikannut 42cm pitkäksi valmiiksi.

 Tikkaa vetoketju päältä
Ompele vetoketjun toinen puolikas oikeatpuolet vastatusten kankaan toiseen reunaan.
Käännä tämä puolikas ompelun jälkeen 3cm nurjalle

Tikkaa nurjalta puolen vetoketjun//kankaan reunaa pitkin, itsellä tämä onnistuu jo normaalilla paininjalalla.


Kun molemmat puolet on tikattu pujota vetoketjuun vedin ja vedä lähes kiinni. Huom. metriketjuun myydään kahdenlaisia vetimiä joko itsestään avautuvia (kuten tässä) tai lukittuvia, mitä käytetään vaatteissa. Lukittuva on vaikea saada nurjalta auki joten suosittelen itsestään avautuvia.
Taita tyyny kahtia vetoketjun kohdasta jolloin saat merkittyä keskiedun paikat olettaen että haluat vetoketjun keskelle taakse, senhän voi laittaa sivummallekkin. Makuasia.
Tuossa nuppineula on KE merkkinä jolloin vetoketju osuu sen kanssa yksiin. Sitten ommellaan ylä- ja alapäät 1cm saumanvaroilla ja käännetään ympäri. Valmis.

Tässä tyynyt takaa kuvattuina, siisti ja huomaamaton tapa laittaa vetoketju päälliseen.
Toivottavasti ohje on selkeä ja tästä on hyötyä monille :) Palautetta otetaan avosylin vastaan.







7 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Kiitos mainiosta ohjeesta!!

Pintse kirjoitti...

Hyvät ohjeet, kiitoksia! Tuo vetoketjun vetimen pujottamiskohta jäi vähän mietityttämään, eli miten se onnistuu?

Kerttu kirjoitti...

Vedin pujotetaan työntämällä vetoketjun päät vetimen uriin, siihen on olemassa ihan laitekkin mutta onnistuu ihan käsipelilläkin helposti. Ensin toinen pää hollille siihen kohtaan missä vetoketjun hampaat lähtevät yhdistymään ja sitten toinen, sitten tuupataan yhtäaikaa ne menemään. Vaikea selittää.

Pintse kirjoitti...

Joo, oonhan mä noin tehnytkin kun pari-kolme kertaa oon jumpsuitia ommellessa onnstunut nyppään sen vetimen pois.. Mut sit menee helposti kohdistukset vähän pieleen. En tiedä miten noissa tyynyissä sit.

Kerttu kirjoitti...

Vetoketjun voi ommella myös irrottamatta puoliskoja toisitaan, ensin toisen reunan ja sitten toisen, sitten irroitus, tikkaukset ja vetimen pujotus tällöin ei ainakaan kohdistuksessa pitäisi olla ongelmaa.

Mari kirjoitti...

Näyttipäs se helpolta, no saas nähä miten minun käy. Otan tyynyjen teon alkuvuoden projektiksi tai sanotaan ensimmäisen vuosipuoliskon tai no ensi vuoden...

Tea / nytheikatokueiku kirjoitti...

Kiitos mainiosta ohjeesta. Seuraavat tyynyt teenkin näin :)