lauantai 27. joulukuuta 2014

Uusia kaavoja



 Lomalla on ollut aikaa ommella vaikka inspis on ollut vähän kateissa. Hain inspistä selailemalla ottobren lehtiä ja päätin kokeilla jotain uutta. Koska eskarin myötä tytär on halunnut käyttää legginssejä ja hameita/tunikoita/mekkoja (koska muillakin on) niin niitä sittten tarvitaan.
ensimmäisenä testiin päätyi OB 4/2013 Circus horse tunikan kaava.

 Leveyden otin 122cm ja pituuden 128cm. Vielä ei päästy sovittamaan mutta verraten vanhaan mekkoon koko on juuri passeli. Ohjeessa hihansuut rypytetään framilonilla ja kantataan, mutta tein kujat joihin pujotin kumpparin.

Ja tämähän menee hyvin aiemmin tekemieni punaisten legginssien kanssa.

Seuraavana testiin OB 4/2009 Papilion paita. Koko 128cm ja pituus 140cm mukaan.
Ja siitäkin tuli oikein passelin kokoinen verraten vanhoihin. Pääntien kohta tuotti hieman päänvaivaa, mutta lopulta ohje selkeni kun tarpeeksi sitä tavasi. Niin, mutta niitä paitoja ei meillä tosiaan enää meinata huolia ellei ole hametta kaveriksi joten simppeli hamonen seuraksi.
Olisin tehnyt seuraksi vielä harmaat velour legginssit keltaisin tehostetikkauksin, mutta harmaata velouria oli hyllyssä enään yhden lahkeen verran. Onneksi pyhät on ohi ja eurokangas taas auki :D

Ei kommentteja: