keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Tupsupipo


Kädentaitomessuilta tarttui mukaan pala ihanaa sampsukan velouria mielessä tehdä siitä pipo tytölle. Näin sen kuuluisikin mennä, ostetaan kangas mielessä mitä siitä tehdä ja tehdään se samantien kun kangas on saatu pesusta eikä jätetä niitä kankaita hyllyyn marinoitumaan :)
Pipo on vuoritettu fleecellä ja suurena aikomuksena on tehdä teille ohje siitä kuinka itse ompelen vuoritetun pipon ilman, että vuori törröttää reunan alta, mutta joudutte sitä nyt vielä hieman odottelemaan...
Takasaumaan merkki ja pätkä heijastinta. Päälle tupsu keikkumaan. Kun äitini näki tämän pipon hän sanoi, että tuommoista hänkin haluaisi käyttää. Tein sitten hänelle ihan samanlaisen vähän isomman vain, siitä en huomannut napsata kuvaa.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Samikset

Päätin minäkin kokeilla joka tyypin kaavakirjan raglapaidan kaavaa kun sitä on hehkutettu, eikä suotta. Hyvä kaava, avarsin pääntietä etukappaleelta ja laitoin pituutta lisää helmaan ja hihoihin reilusti. Leppikset triteksiltä ja punainen trikoo taitaa myös olla sieltä tosin vaihtareiden minulle tuomana.
Oli pakko tehdä pipokin, kun kaveri vei ainoan vihreän trikoopiponi. Ja kuvat taas ihanan sumeita, tule kesä takaisin...
Ja tytölle samanlainen tai melkein. Missäköhän iässä tuo neiti sanoo ettei äiti saa pukeutua samanlaisiin :D Tästä kun tuli itku että olis pitäny olla ihan samanlainen.
Pääntielle pikku rusetti piristeeksi. Kaava uusimmasta ottobrestä, en muista nyt kaavan nimeä. Piirsin koon 116cm ja vertailin vanhaan omaan kaavaan ja totesin että nyt on OB:llä slimmiä huh, oli pakko ottaa reilusti leveyttä lisää tai sitten olis voinut piirtää suorilta koon 122.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Mailman paras fleecehaalari.

Mailman parhaan fleecehaalarin kaava löytyy SK lehdestä 9/08. Ja tämänkertaisen fleecen löysin taas EK:n palalaarista, jotenkin se siellä näytti tosi kivalle, mutta valmiina aika blääh.Tyttö tykkää, pääasia.
Erittäin rakeiset ja hämyt kuvat, penteleen pimeä talvi...kameran takaahan se syy ei löydy ;)
Tämä on kokoa n.122cm kaavoissahan koot loppuvat jo aiemmin joten tämän suurentelin itse.
Olisin tahtonut pinkin vetskan ja resorit, mutta siihen hätään en löytänyt kuin mustan vetskan niin pistin sitten vihreät resorit.

Olisin tehnyt teille hienon kollaasin aiemmin samalla kaavalla tekemistäni haalareista, muttakun en osaa niin lätkin ne tähän alekkain. Paljon käytetty kaava.
Tästä alkoi tämän kaavan käyttö. Ja harvinainen kasvokuva nyt tämänkerran menkööt. Pallofleece jyskistä, oma huppari myös itse tehty.
Seuraavaan haettiin myös fleece jyskistä ja applikoitiin sieniä. Tässä edestä
Ja takaa. Ja jonkun pulleron koipikin on kuvassa :D
Ja ehkä lempparini, nallehaalari. Tässä on töpöhäntäkin. Samaan settiin pipo ja tumput. Voi, miksi lapset kasvavat?
EK:n palalaarilöytö. Tätä fleeceä löytyy vieläkin pala kaapista :) Joskus ei vain tajunnut, että ei ole pakko ostaa sitä kokopalaa...
Ja tehtiimpä kaavalla yhdeksi vapuksi myös pinkki pupuasu.
Muhkeine töpöhäntineen :) Tämänkin kankaat EK.
Ja viimetalvinen pöölöfleece myös EK:n palalaari. Tämä on niiin söpö kuosi, tästä meillä oli myös fleecetakki pienempänä. Tämä haalari mahtuu vielä niukinnaukin hätätilanteessa.

Että tässä on kaava mitä voin suositella suurella lämmöllä kaikille :)

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

OHJE: Näin ompelet kauratyynyn.


Täällä on painittu jumittavien niskojen kanssa, ompeluhan helpottaa vaivaa kovasti kun huomaa vähänväliä olevansa hartiat korvissa...on se vaan niin jännää :) Mutta samalla kun itselleni ompelin kauratyynyn, kauramötkylän, tein teille kuvallisen ohjeen jos siitä olisi apua jollekkin. Tokihan tämän kaiken voi tehdä hyvinkin yksinkertaisesti vain ompelemalla suorakaiteen mallisen pötkön ja täyttämällä sen kauralla.
Mutta tässä minun tapani.
Pötkön mitat on 60cm*10cm.
Tarvitset
-päällikankaan, tähän käy puuvilla tai fleece.
-sisälle tuleviin pusseihin kankaan, puuvillaa.
-kauraa. Kauraa saa esim. prisman eläintenruokahyllystä 1,5kg maksaa n.1,60€. Se riittää tähän mainiosti ja jää ylikin.

Noniin ja sitten aloitetaan. HUOM. Kaikissa mitoissa mukana 1cm saumanvarat!
Ensin leikataan sisäpussit. Leikkaa siis 6kpl 12*22cm. Ompele, muista jättää täyttöaukot.
Tässä ommeltuina, jätin yläreunaan vain pienen täyttöaukon, että sen sulkeminen kauroilla täytön jälkeen olisi helpompaa.
Täytä kauralla. Paperista pyöritelty suppilo käy mainiosti apuvälineeksi ja kolme suppilollista kauraa oli hyvä määrä.
Sulje täyttöaukot. Älkääkä ihmetelkö miksi näitä on 10 sen neuvotun 6:den sijaan, siitä myöhemmin...
Leikkaa päällikankaasta 26*62cm pötkö. Tämä mitta sisältää molempiin pitkiin sivuihin 1*1cmkäänteet. Itse laiskottelin vähän ja käytin toisessa sivussa valmiina olleen käänteen, siksi se on vähän reilumpi kuin tuo mitä varasin kaavaan mittaa. Tee molempiin pitkiin sivuihin 1*1cm käänteet ja tikkaa ne.
Sen jälkeen ommellaan lyhyiden sivujen päädyt. Havainnollistan ensin parilla kuvalla miltä oikealtapuolen näyttää ja sitten kuinka se nurjalle laitetaan. Eli alareuna taitetaan 7cm ylöspäin.
Yläreuna taitetaan päälle 5cm. Tällöin koko pötkön mitaksi jää 10cm.
Ompele lyhyet sivut nurjalta niin, että ensin taitat sen 5cm yläläpän ja sitten 7cm alaläpän päälle, tällöin se on oikealta puolen oikeinpäin.
Käännä pussi oikeinpäin.
Tämän jälkeen mitataan 10cm välein pystyviivat joihin tulee tikkaukset ja näin muodostuu 6 10*10taskua kaurapusseille.
Sitten saa sulloa ne 6kaurapussia taskuihin.
Ja ihmetellä millä matikkapäällä laskin tarvitsevani 60cm pitkään pötkylään 10 kaurapussia :D tehkää te vain se 6kpl.
Semmonen mötkyläpötkylä. Tämä on ommeltu ihan normilangalla, monet suosittelevat puuvillalankaa, koska se kestää mikrotusta paremmin. Minulla ei semmoista nyt ollut ja sunnuntai niin molemmat lähellä olevat kaupat mistä sitä olisi voinut saada oli kiinni. Toiset sanovat että mikroon mukaan vesilasi. Minä tuuppasin ilman vettä mikroon 2min ja tuli niin kuuma, että ei kärsinyt heti iholle iskeä. Fleecepäällinen taas estäisi kaiketi tämän liian kuumuuden ja pitäisi lämmön kauemmin. Mutta mikäpäs estää tämän päälle vielä sujauttamasta fleeceputkea.
Olkaatten hyvät, toivottavasti tästä on iloa edes jollekkin :) Ja kysyä saa jos ohjeessa on epäselviä kohtia, parannellaan niitä sitten.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Prinsessan sivusaumattomat

Jatketaan prinsessa teemalla vielä vähän. Tämän prinsessa paidan suunnittelin neidille synttäreille mikä ei sitten tosiaan kelvannut...kukapa sitä nyt synttäreillään trikoopaitaa pitäisikään, urpå äiti kun moista kuvitteli. Mutta muuten kelpaa kyllä käyttöön.
Kaava alunperin OB taitaa olla muokkailtu sopivaksi meidän mittoihin. Kankaat kirpparilta ja kimallekalvo käsityömessuilta. Kuva netistä.
Tuuppasin vielä hihaan tuommosen merkin kun noita nauhoja on tullut osteltua, mutta harvoin tulee mihinkään laitettua.

Ja samaan läjään parit pöksyt. Kaavoitin sivusaumattomat pöksyt, nopea tehdä kun ei aina jaksa väkertää.
Superpehmeä tähtivelour on aikoja sitten jostain ulkomailta kimpassa tilattu ja on marinoitunut hyllyssä hyvän tovin.
Metsolan palloja lastenmessuilta ostettuna. Tulikohan näistä liian pellehousut...
 

lauantai 9. marraskuuta 2013

Prinsessa




Meillä juhlittiin tänään 5v synttäreitä. Olin viikonloppuna suunnitellut tytölle mekon ja prinsess trikoopaidan, että olisi sitten monikäyttöinen. Suunnitelman tytölle esiteltyäni tuli hyvin ponteva "minä en pistä paitaa juhliin minä haluan mekon!" No eikai siinä sitten auta kuin muuttaa suunnitelmaa, kerranhan sitävain 5 täytetään.
Kaikki kankaat löytyi kotoa. Vaaleanpunaiset on ollut mekkona minulla yläasteen jossain juhlassa (voi kauhia!) Helmaa lyhentämällä sain sen riittämään yläosaan kun keskelle laitettiin paljettikangasta jonka nurjalla on trikoo.
Vetoketju oli ainoa mitä tarvi ostaa ja senkin kävi mies ostamassa. Pisteet siitä :)
Tyttö oli onnellinen prinsessa mekostaan ja kieltämättä tuli siitä hyvä mieli itselle kun näyttää keskeneräistä tytä ja kysyy mitä tykkää ja lause alkaa niinkuin aina kun esittelen jotain hänelle tehtyä "joo kiva" ja katse nousee mekkoon ja silmät syttyvät ja kuuluu ihastunut huokaisu "oi äiti se on ihana". Kova oli huoli saadaanko se valmiiksi ja ompeluaikaa annettiin roppakaupalla yhtään kiukuttelematta :D voi kun näin olisi aina.

Kaavana SK 5-6/2012 prinsessa liitteen mekko yläosastaan. Alaosa vain rypytetty ja kiinnitetty ilman kaavaa.

perjantai 1. marraskuuta 2013

onerva tumput


 
Kaivoin kansiosta oman tumppukaavani, kavensin sitä vähän ja fleecetilkuista leikkasin kahtiin tumppuihin vuorit. Ensimmäiset sai päälleen ihanaa onervajoustista jonka tilkut riittivät juuri ja juuri.
Tarkoitus oli laittaa resori tuohon suuhun, mutta sitten näistä olisi tullut hirmu pitkät. Purin resorin pois ja pistin kumpparia päällisen nurjalle ranteen hujakoille ja lyhensin vuorin suuta pari senttiä jotta se ei vilku niin hirmusti tuolta sitten.
Näistä tuli aivan ihanat, lämpöiset ja juuri hyvänkokoiset. Tarvisin pipon vain mätsäämään näihin, mutta mistä kun se kaikki onerva on nyt tuhlattu...Ja ne toisen parin vuorit odottaa vielä, että mitäs niihin päällikankaaksi. Lapsellekkin pitäisi tehdä...ja pitäisi tehdä vähän kaikkea muutakin.

Mutta hienoa, tänne on taas tupahdellut muutama uusi lukija, tervetuloa :)