tiistai 29. huhtikuuta 2014

Todelliseen tarpeeseen.

Keväisin tykkään, että lapsi käyttäisi kauppareissuilla siistimpiä housuja ja vk-housut ovat lähinnä hoidossa käytössä. Tytär on nyt päättänyt alkaa nirsoilemaan ja ilmoitti, että ei käytä enään farkkuja tai sammareita koska ne ovat liian jäykkiä. Myöskään joustavat farkkujegginssit ei kelpaa nekin kuulemma kiristää. Ja velourhousut ei taas ole vielä minun mielestä tarpeeksi lämpimät pihalle (saati tarpeeksi siistit kaupoille lähtiessä) joten vuoritetut kangashousut ovat pop. Mutta niitäpä on meillä kovin kovin vähän, peräti yhdet. Ja kaupoilla käynti paljasti karun totuuden niitäpä ei myöskään löydä kaupoista. Poikien osastolla oli muutamat mutta eivät kelvanneet. No ei muutakuin kaavalehdet esiin ja ompelukone huristaan. Onni on osata ommella.
Vanhaa verhoa kirpparilta. Nyöri myös kierrätetty jostain.
Merkin olisi voinut muistaa laittaa vähän aiemmin johonkin fiksumpaan paikkaan, mutta sojottakoot nyt tuossa sitten.
Pienen pähkinöinnin jälkeen vuorittaminenkin sujui siististi, että kaikki on pussiin ommeltu. Lahkeissa ja vyötäröllä kuminauhaa ja vuori trikoota. Nyt kädet kyynerpäitä myöden ristiin, että ovat sopivan kokoiset.
Olen todellakin ylpeä, että jaksoin vuorittaa vaikka ensin meinasin livistää hommasta. Kaavana OB 4/2012 Forest path 116cm pituus 122.

5 kommenttia:

Krista kirjoitti...

Tosi nätit housut!

Teri kirjoitti...

No todella näköjään osaat ommella!! Tosi hienot!! Voi kun itsekin jaksaisi joskus edes yrittää moisia. :)

Tanja K kirjoitti...

Ihailtava suoritus!

Unknown kirjoitti...

Tosi hienot ja hyvä idea, enpä ole moista hoksannut että näinkin voisi tehdä :)

Ulma kirjoitti...

Todella siistiä jälkeä ja kauniit housut! :)